Uutta kotia kohti: Tiedote 3/2019

Rakennustyöt työmaalla ovat edenneet aikataulussa ja näillä näkymin rakennus valmistuu aikataulussa elokuun 2019 loppuun mennessä. Betonilattioiden hionnat on pääosin tehty. Pääsalin ja ruokasalin lattioissa suoritetaan vielä uusi kevyt hionta ja pintakäsittely toukokuussa. Tällä pyritään tasaamaan lattioiden pinnan sävyeroja. Tarjouskilpailun ja neuvottelujen perusteella av-urakoitsijaksi valittiin Audico Systems Oy. Av-suunnittelija ja Inmeco valmistelivat urakkasopimuksen allekirjoitettavaksi viikolla 13….

Harjannostajaisissa innostunut ja odottava tunnelma

Jyväskylän toimintakeskus valmistumassa Seurakuntalaiset pääsivät tutustumaan uuteen kirkkoonsa. Jyväskylän helluntaiseurakunnassa vietettiin 22. helmikuuta uuden toimintakeskuksen harjannostajaisia iloisella mielellä. Päivällä järjestettiin harjannostajaistilaisuus rakentajille ja yhteistyökumppaneille. Illalla myös seurakuntalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa tutkailemaan, miltä tuleva koti sisältäpäin näyttää. – Olen ihan liikuttunut kaikesta näkemästäni. Myös pääsalin suuri korkeus yllätti minut, ensimmäisten joukossa paikalle saapunut Reino Nojonen sanoi….

Jyrki vaihtoon – Riku tilalle

Noin vuosi sitten kahden pastorin päässä syntyi idea pastorivaihdosta. Idea sai tuulta alleen ja sen myötä seurakunnanjohtajamme Jyrki Palmi ja Vancouverin Kotikirkon johtava pastori Riku Tuppurainen vaihtavat seurakuntia neljän viikon ajaksi maaliskuussa. Jyväskylä on tuttu kaupunki Tuppuraisille, sillä Riku ja Anne ovat molemmat kotoisin täältä. He kasvoivat seurakuntamme keskellä ja palvelivat aktiivisesti eri tehtävissä, kunnes…

Oletko huolissasi lapsesi päihteiden käytöstä?

Seurakunnassamme aloitetaan vertaisryhmä vanhemmille, joiden murrosikäiset tai aikuiset lapset käyttävät huolestuttavasti päihteitä. Ryhmä muodostuu vanhemmista, jotka tarvitsevat tukea lapsensa päihteidenkäytön käsittelyyn sekä omaan jaksamiseensa. Ryhmässä vanhemmat jakavat kokemuksiaan toisten samaa kokeneiden kanssa. Tärkeää on myös miettiä, miten toimia oman nuoren tai aikuisen lapsen kanssa vaikeissa tilanteissa. Ryhmätyöskentelyssä keskitytään vanhemmuuden ajanjaksoon elämänkaariajattelun mukaisesti. Ryhmän tavoitteena on,…

Uutta kotia kohti: Tiedote 1/2019

Työt rakennustyömaalla ovat edenneen pääosin aikataulussa. Kaikki lattiat on valettu ja osa niistä on jo hiottu. Ulkoseinien rappauslevytykset ovat käynnissä. Kolmannen keroksen IV-konehuone on valmis ja laiteasennukset siellä ovat alkamassa. Putki- ja sähköasennukset ovat käynnissä. Ensimmäisen kerroksen väliseinien muuraustyöt ovat alkamassa. Työmaalla pidettiin alkaneen vuoden toisella viikolla Terve talo -tarkastus (ks. Terve talo -kriteerit). Tässä…

Uutta kotia kohti: Tiedote 11/2018

Rakennusprojekti on edennyt hyväksytyssä aikataulussa. Paroc-elementtien myöhästymisestä johtunut viive saadaan kurottua kiinni. Työmaalla pidetään 2-3 viikon välein Terve Talo -tarkastuksia, joissa tarkastellaan kosteuden hallintaan liittyviä asioita. Rakennus on nyt sateelta suojattu. Pääsalin kohdalla on pitävä vesikatto ja toimiston osalla sääsuoja. Rakennuksessa on väliaikainen lämmitys. Betonilattioiden valut on aloitettu. Valut tehdään kolmessa lohkossa, joista kaksi lohkoa on…

Uutta kotia kohti: Osallistu pääsalin tuolien valintaan

Rakennustoimikunta on valinnut kolme tuolimallia, joista valitaan pääsalin tuolit. Mallit ovat nähtävillä temppelin aulassa la-su 1.-2.12.18. Lauantain joulumarkkinoihin ja Jouluiloa Albaniaan -tapahtumaan sekä sunnuntain jumalanpalvelukseen ja illan konserttiin osallistujat voivat siis kokeilla tuolimalleja ja äänestää mieluisinta mallia. Tuoleja vertaillessa on hyvä huomioida, että tuolimallien kankaiden materiaalit ja värit eivät ole vielä lopullisia. Äänestys on neuvoa…

Jouluiloa Albaniaan

Tänä jouluna järjestämme mahdollisuuden osallistua jouluilon lähettämiseen albanialaisille lapsille. Lapsityöpastorimme Taru Natri on ollut perheineen lähetystyössä Albaniassa ja tuntee hyvin maan lasten tilanteen. Nämä joululahjat toimitetaan kylään, jonne avustukset eivät yleensä löydä. Tulethan mukaan ilahduttamaan lapsia! Näin toimimme Paketteja kootaan eri-ikäisille lapsille: 7–10-vuotias tyttö 7–10-vuotias poika 11–13-vuotias tyttö 11–13-vuotias poika Jokaiseen pakettiin pakataan: hammasharja ja…

Uutta kotia kohti: Tiedote 10/2018

Rakennuksen ulkomuoto hahmottuu Lokakuussa uuden kirkon ulkomuoto on alkanut hahmottua, kun myös puuseinäelementit ja kolmannen kerroksen ilmastointikonehuoneen metallirungot on asennettu. Rakennuksen pääsaliosa on ollut säältä suojassa jo useamman viikon, sen katto valmistettiin elementeistä. Sivuosan elementtiasennukset viivästyivät toimitusongelmien vuoksi kolmella viikolla, mutta nyt myös sivuosa on saatu katettua teknistä tilaa lukuunottamatta. Puuelementtiseiniin asennetaan säänkestävät rappauslevyt vielä…