Kaikuja-konsertti: Joulumusiikkia ja tarinoita kohtaamisista

Ajankohta

Tapahtumapäivä(t): 02.12.2018
Klo: 18:00

Tapahtumapaikka

Keskusta
Lyseonkatu 3, Jyväskylä

Kuvaus

Jyväskyläläisen HOPE-kuoron ja bändin sekä vierailevien solistien esittämiä jouluisia säveliä rytmittävät Katja Köykän kirjoittamat tarinat Lähi-idän ja Afrikan maisemista, telttojen kätköistä, hiljaisista hetkistä ja yhteisestä ilosta.

Taidokkaasta soitosta ja laulusta tutuksi tullut HOPE musisoi usein seurakunnassamme, mutta ottaa mielellään vastaan myös erilaisia haasteita. HOPE onkin nähty muun muassa taustakuorona parissa Gradian Loisto-konsertissa sekä avaamassa Happeen kotipeliä. Tässä konsertissa on luvassa sekä tuttuja perinteisiä että vähemmän laulettuja joululauluja, ja yleisöllä on tietenkin myös lupa laulaa mukana.

Katja Köykkä on savolaisista juurista ponnistava maailmanmatkaaja, joka innostuu elämän moninaisuudesta ja ihmisten tarinoista. Katja oli perheineen kehitysyhteistyössä Lähi-idässä noin viisi vuotta. Tarinoissaan hän kertoo kohtaamistaan ihmisistä ja matkasta, joka jätti ikuisen jäljen häneen, hyvinvointiyhteiskunnan ja suomalaisen kulttuurin kasvattiin.

Konserttiin on vapaa pääsy, mutta tarjoamme mahdollisuuden lahjoittaa kriisialueiden lasten hyväksi. Tuotto ohjataan heille luotettavasti Fida Internationalin kautta. Konsertin jälkeen kahvit alasalissa.

Tervetuloa latautumaan ja virittäytymään joulun tunnelmaan!

 

PS. Käy myös testaamassa uuden kirkon pääsalin tuoleja ja äänestä suosikkiasi!

Kaikuja on uusi konserttisarja, joka tarjoaa mahdollisuuksia pysähtyä arjen keskellä laadukkaan musiikin äärelle. Luvassa on erilaisia tyylilajeja ja tunnelmia, jotka kohtaavat kaiken ikäisiä ihmisiä.
 
Kaudella 2018-2019 Kaikuja-konserttisarjassa esiintyvät:
 
4.11.2018 Roberto Brandão & Band
2.12.2018 Joulun tarinakonsertti, HOPE ja Katja Köykkä
6.1.2019 Tähtien alla, Tuomo Mustonen & co
3.2.2019 Eve ja Ossi
3.3.2019 Diplomiurkuri Matti Pesonen
 
Konserttisarjaa tukevat Aikamedia Oy ja Valu.

Share on FacebookTweet about this on Twitter