Järjestämme säännöllisesti erilaista ohjelmaa niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin senioreillekin. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan ja osallistumaan!

Kokoonnumme sunnuntaisin yhteiseen, monipuoliseen jumalanpalvelukseen niin keskustassa Siiontemppelissä kuin Palokan Toivonkulmassa sekä noin kerran kuukaudessa Korpilahden Korpikeitaalla. Sunnuntaisin on tarjolla myös englanninkielinen JICF Service. Lisäksi keskiviikkoisin järjestämme erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun Tukikohdan, jonne kaikenikäiset ovat myös tervetulleita. Syvempää yhteyttä toisiin seurakuntalaisiin voit löytää myös solusta, joka on säännöllisesti kokoontuva pienryhmä.

Seurakuntaelämään kuuluvat myös erilaiset kuukausittain tai harvemmin toistuvat tilaisuudet ja tapahtumat. Nämä on usein suunnattu jollekin tietylle kohderyhmälle, mutta ovet ovat kuitenkin yleensä avoinna kaikille. Kohderyhmäajattelu ei siis sulje pois, vaan ennemminkin tarkentaa sisällön tietyn osallistujaryhmän elämäntilanteeseen/tarpeisiin sopivaksi.

Erityisen innostuneita olemme monipuolisesta lapsi- ja nuorisotyöstämme, joka tarjoaa niin perheen pienimmille kuin aikuisuuden kynnyksellä oleville turvallisen, rennon ja positiivisen paikan kasvaa ja viettää aikaa. Yhtä lailla toivomme kuitenkin, että seurakuntamme seniori- ja diakoniatyö voisi vastata yhteyden kokemisen tarpeeseen vielä sittenkin, kun voimat alkavat vähetä ja seurakunnan tilaisuuksiin saapuminen käy vaikeammaksi.

Tutustu toimintaamme tarkemmin vasemman sivun valikon kautta. Olet myös lämpimästi tervetullut paikan päälle osallistumaan ja tutustumaan meihin!

Oletko nuori tai nuori aikuinen?! Klikkaa itsesi mukaan Facebookissa Tukikohta-ryhmään ja tykkää Tukikohta-sivusta, niin pysyt kartalla ja mukana menossa.

Oletko työikäinen? Tutustu RistiAaltoon ja löydä samassa elämäntilanteessa olevia!

Share on FacebookTweet about this on Twitter