Seurakunta

Armollinen ja turvallinen yhteisö

Ketä olemme

Olemme Jyväskylässä kokoontuva helluntaiseurakunta, joka haluaa olla koti kaikille. Olet lämpimästi tervetullut mukaan turvalliseen kristilliseen yhteisöön!

Seurakuntamme on perustettu vuonna 1926 ja nykyään siihen kuuluu noin 2 040 jäsentä. Kokoonnumme Jyväskylän Hippokselle syksyllä 2019 valmistuneessa Helluntaikirkossa.

Seurakuntaa johtaa vanhimmisto, jonka työskentelyyn osallistuvat myös seurakunnan pastorit. Seurakunnan johtavana pastorina toimii Esa Hyvönen. Seurakuntatyössä ja tarvittaessa johtavan pastorin sijaisena toimii pastori Tuomo Lehtimäki. Pastori Heidi Laamanen johtaa lapsi- ja perhetyötä, pastori Riikka ”Riksu” Siltala vastaa nuorisotyöstä ja pastori Sandesh Roberts kansainvälisestä ja maahanmuuttajatyöstä.

Seurakunnassamme työskentelevät myös toimistosihteeri Sirpa Malin, suntio Lauri Mäkinen sekä siistijä. Palkatun henkilöstön apuna seurakunnan monipuolisen ja aktiivisen toiminnan mahdollistaa suuri joukko tehtäviinsä sitoutuneita vapaaehtoisia. tSeurakunnan toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan jäsenten vapaaehtoisilla lahjoituksilla.

Mihin uskomme

  • Raamattuun Jumalan sanana ja oppimme ainoana perustana.
  • Kolmiyhteiseen Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
  • Jeesukseen Kristukseen, joka kuolemallaan sovitti maailman synnin, Hänen ylösnousemiseensa ja takaisin tulemiseensa.
  • Että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui eroon Jumalasta.
  • Että Jeesuksen kuolema tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden uuteen yhteyteen Jumalan kanssa. Tämän pelastuksen voi vastaanottaa tunnustamalla oman syntisyytensä ja pyytämällä syntejänsä anteeksi.
  • Että pelastuksen vastaanottaneet pääsevät osaansa iankaikkisessa elämässä, muiden osana on iankaikkinen ero Jumalasta.

Toiminta

Tutustu seurakunnan toimintaan

Seurakuntamme on koti kaikille. Tule rohkeasti mukaan turvalliseen kristilliseen yhteisöön.

Lapset ja perheet

Seurakuntamme on myös lasten seurakunta! Kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita mukaan niin heidän omiin juttuihinsa kuin koko seurakunnan yhteisiin tilaisuuksiin.

Nuoret ja opiskelijat

Jumala on kiinnostunut sinusta. Tule mukaan, jaetaan elämää, opitaan uskosta ja kasvetaan yhdessä.

Lähetystyö ja aktiot

Haluamme on olla voimakkaasti lähetystyöhön panostava seurakunta, joka kasvattaa myös uusia lähetystyöntekijöitä.