Riikka Siltalaa esitetään nuorisopastoriksi

Seurakuntamme nuorisopastorin hakuprosessi on edennyt vaiheeseen, jossa vanhimmisto esittää tehtävään Riikka Siltalaa.

Riikka (Riksu) Siltala on 44-vuotias koulupastori Jyväskylästä. Riikan perheeseen kuuluvat puoliso Tuukka sekä 23-, 19- ja 12-vuotiaat lapset. Vuoden 2020 alusta Riikka on toiminut Keski-Suomen helluntaiseurakuntien koulupastorina. Sitä ennen hän työskenteli vuodet 2011–2019 Jyväskylän vapaaseurakunnassa lapsi- ja varhaisnuorisotyössä. Koulutukseltaan Riikka on lastenohjaaja, lisäksi hän on suorittanut tilasomistusalan lisäkoulutuksen.

Riikalle on tärkeää nuorten kohtaaminen, heidän rinnallaan kulkeminen sekä heidän ainutlaatuisuutensa ja vahvuuksien näkeminen, jotta he saisivat kasvaa ja päästä vuorostaan loistamaan. Hän kertookin, että vaikka monenlaisen toiminnan pyörittäminen ja organisointi on hänelle hyvinkin luontevaa, se ei ole pääasia. ”Opetuslapseuttaminen ja nuorten juurtuminen Kristukseen, heidän pääsynsä harjoittamaan lahjojaan on paljon tärkeämpää ja siihen haluan panostaa ja antaa lahjani, jotta nuoret saavat mahdollisimman hyvän pohjan siirtyä kohti aikuisuutta”, Riikka toteaa.

Valintaprosessiin osallistuneet nuorisotiimin jäsenet painottivat uuden pastorin valinnassa paimenellisuutta, minkä myös vanhimmisto näki olevan Riikan vahvuus. Hakuprosessin aikana nousivat esiin myös Riikan ihmisläheiset organisointitaidot – taito organisoida työtä kooten tiimejä ja eläen ihmisten rinnalla – jotka koettiin nuorisopastorin tehtävään sopiviksi lähestymistavoiksi. Johtavan pastorimme Esa Hyvösen mukaan Riikka olisi osaamisensa, persoonansa ja kutsumuksensa kannalta hyvä täydennys myös pastoritiimiin.

 

Aloitamme nyt asiaan liittyvän rukousajan, joka jatkuu sunnuntaihin 12.9.2021. Rukousaika on totuttua lyhyempi toimintakauden alun vuoksi. Vanhimmisto toivookin, että seurakunta sitoutuu rukoukseen seuraavan parin viikon ajan. Otamme myös mielellämme palautetta vastaan esitykseen liittyen.

Riikka Siltala puhuu kauden ensimmäisessä Tukikohdassa keskiviikkona 1.9. klo 19. Tukari-jatkoilla Zoomissa ja Instagram Livessä seurakuntalaisilla on mahdollisuus esittää Riikalle kysymyksiä.

Jos rukousajan kuluessa ei nouse esiin mitään valintaa estävää seikkaa, vanhimmisto vahvistaa päätöksen viikolla 37. Tässä tapauksessa Riikka Siltalan työtehtävät seurakunnassamme alkavat lokakuussa 2021.

 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Esa Hyvönen, johtava pastori
etunimi.sukunimi [a] jklhelluntaisrk.fi
045 275 7424

Ari Kuisma, vanhimmiston puheenjohtaja
etunimi.sukunimi [a] jklhelluntaisrk.fi
040 575 7117

Palautetta asiasta voi antaa myös muille vanhimmiston jäsenille, joiden nimet ja yhteystiedot löydätte seurakuntamme verkkosivuilta: jklhelluntaisrk.fi/ota-yhteytta >  Henkilöstö > Vanhimmisto