Jatkamme jumalanpalveluksia livelähetyksinä syksyyn

Olemme tarkastalleet toimintaamme suhteessa Valtioneuvoston suosituksiin koronavirusepidemian aikaisista rajoituksista ja rajoitusten purkamisesta.

Seurakunnan tilat edelleen suljettu

Helluntaikirkon ja Toivonkulman tiloissa saavat oleilla vain seurakunnan palkatut työntekijät sekä vanhimmiston ja jaostojen puheenjohtajat. Välttämättömien toimintojen ylläpitämisen kannalta tarvittavat henkilöt voivat vierailla tiloissa palkattujen työntekijöiden erikseen antamalla luvalla. Kaikissa tilanteissa on lisäksi 31.5.2020 saakka varmistettava, että paikalla on korkeintaan kymmenen henkilöä.

Livelähetykset jatkuvat

Jumalanpalvelukset lähetetään ainakin elokuun puoliväliin ainoastaan suorana lähetyksenä. Sunnuntain jumalanpalvelus klo 11 ja keskiviikon jumalanpalvelus, Tukikohta, klo 19 lähetetään seurakunnan YouTube-kanavalla. Samalla kanavalla julkaistaan myös minipyhikset lapsille joka sunnuntai. Lisäksi lähetämme Facebook-sivujemme kautta kansainvälisen, kaksikielisen jumalanpalveluksen sunnuntaisin klo 15 (pois lukien kuun ensimmäinen sunnuntai) ja rukousillan tiistaisin klo 19.

Seuraamme tilannetta aktiivisesti

Tilannetta arvioidaan uudelleen viranomaisten päätösten ja suositusten päivittyessä. Kokoontumisrajoitusten hieman lieventyessä tämän hetken tietojen mukaan 1.6. alkaen tarkastelemme mahdollisuuksia avata ensimmäisenä pienimuotoista toimintaa lapsille, varkeille ja nuorille. Tiedotamme tulevista vaiheista yksityiskohtaisemmin suunnitelmien tarkentuessa.

Kaikki mahdollinen toiminta tullaan järjestämään 50 henkilön kokoontumisrajoitus huomioiden ja siten, että ohjeistetun 1-2 metrin etäisyyden ylläpitäminen toisiin osallistujiin on mahdollista. Osallistujilta edellytetään hyvää käsihygieniaa, eikä kokoontumisiin saa osallistua sairaana.

Pidetään yhteyttä toisiimme

Tämä aika koettelee meitä kaikkia ja erityisen pitkältä kevät, kesä ja näillä näkymin myös syksy näyttää riskiryhmäläisten näkökulmasta. Kannustamme seurakuntalaisia edelleen ottamaan rohkeasti yhteyttä toisiinsa sähköisiä yhteydenpitovälineitä hyödyntäen. Ulkoisista rajoituksista huolimatta me seurakuntana voimme elää ja toimia, jakaa iloja ja suruja, kantaa taakkoja, riemuita yhteydestä ja osoittaa rakkautta ympärillemme.

Rakkaani, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan – – Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

1. Joh. 4:7-10

13.5.2020

Lisätiedot ja yhteydenotot:  
Johtava pastori Esa Hyvönen, 045 275 7424, etunimi.sukunimi[a]jklhelluntaisrk.fi
Vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma, 040 575 7117, etunimi.sukunimi[a]jklhelluntaisrk.fi

Linkit

Seurakunnan YouTube-kanava
Seurakunta Facebookissa
Varkit Instagramissa
Tukikohta Facebookissa