TIEDOTE: Siirrämme jumalanpalvelukset kokonaan verkkoon

Jyväskylän helluntaiseurakunta sopeuttaa toimintaansa koronaviruspandemiaan liittyvien viranomaisohjeistusten ja tekemänsä riskikartoituksen mukaisesti ja siirtää jumalanpalvelukset kokonaan verkkoon. Seurakunnan toimintaan osallistuu viikoittain toistatuhatta henkilöä ja jumalanpalvelukset ylittävät hallituksen yleisötilaisuuksien osalta ohjeistaman 500 osallistujan rajan.

Sunnuntain jumalanpalvelus klo 11 ja keskiviikon jumalanpalvelus, Tukikohta, klo 19 lähetetään toukokuun loppuun asti ainoastaan suorana lähetyksenä seurakunnan YouTube-kanavalla. Seurakunnalliset toimitukset toteutetaan normaaliin tapaan myös nettijumalanpalveluksissa, näihin liittyen ota tarvittaessa yhteyttä pastoreihimme.

Myös kaikki muut pääsali Alfrediin suunnitellut yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti ja siirretään mahdollisuuksien mukaan myöhempään ajankohtaan. Simon Kyreneläinen -musikaaliin lipun ostaneille on lisätietoa osoitteessa: jklhelluntaisrk.fi/simon-kyrenelainen.

Kaikki lapsi- ja nuorisotyön sekä seniorityön tapahtumat perutaan maaliskuun loppuun asti, jolloin tilannetta arvioidaan uudelleen. Lapsille ja nuorille luodaan mahdollisuuksia osallistua seurakunnan toimintaan internetin ja sosiaalisen median kautta. Iäkkäimpiin seurakuntalaisiin otamme yhteyttä henkilökohtaisesti.

Rohkaisemme kaikkia rukoilemaan tilanteen puolesta. Pidämme sivusali Lydian avoimena rukoukselle tiistai-iltaisin klo 18.30-20.30. Myös päivärukoushetket järjestetään normaaliin tapaan kappelissa.

Työntekijöitämme ja vapaaehtoistyöntekijöitämme koskee ulkomaille suuntautuneen matkan jälkeen 14 vrk karanteeniaika, jolloin ei tule osallistua mihinkään seurakuntamme toimintaan muutoin kuin verkon välityksellä.

Seuraamme tilannetta ja viranomaistiedotusta. Viestimme mahdollisista muutoksista verkkosivujemme ja sosiaalisen median kautta. Seurakuntamme työntekijöihin voi olla yhteydessä puhelimitse.

Toivomme tänä aikana joustavuutta ja kärsivällisyyttä. Haluamme toimia seurakuntamme arvojen mukaisesti turvallisella tavalla, mutta näissäkin hetkissä saamme luottaa siihen, että Jumala on luvannut pitää meistä huolen.

Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: ”Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan.”

Psalmi 91:1-2

12.3.2020

Jyväskylän helluntaiseurakunnan vanhimmisto

Lisätiedot ja yhteydenotot: 
Seurakunnan työntekijät ja vanhimmisto (linkki yhteystietoihin)

Median yhteydenotot:
Johtava pastori Esa Hyvönen, 045 275 7424, etunimi.sukunimi@jklhelluntaisrk.fi 
Vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma, 040 575 7117, etunimi.sukunimi@jklhelluntaisrk.fi 


EDIT 13.3.2020: Lisätty maininta karanteenista ulkomaanmatkan jälkeen.