Uudet työntekijät aloittaneet

Tänä syksynä olemme saaneet seurakuntaamme kaksi uutta työntekijää. Taru Natri toimii lapsityöpastorina Hannamari Ahvenuksen työvapaan ajan 31.7.2019 asti. Timo Raassina puolestaan aloitti elokuun alussa nuorisopastorin tehtävässä.

Taru Natri

Taru on ollut viimeiset vuodet perheineen lähetystyössä Albaniassa. Hän iloitsee mahdollisuudesta päästä heti ulkomaanjakson jälkeen seurakunnan työyhteyteen. Lapsityö on ollut vahvasti osa Tarun elämää jo vuodesta 1992, jolloin hän sai näyn lapsityöstä. Ennen sitä Taru koki, että lapsityö ei ollut hänen paikkansa, sillä hän ei osannut askarrella, mutta lapset valloittivat hänen sydämensä välittömyydellään.

Taru kokee lapsityön samanaikaisesti seurakunnalle annettuna suurena etuoikeutena ja valtavana vastuuna. Alkavalta toimintakaudelta hän odottaa erityisesti tiimityötä, jossa saa ideoida, rukoilla ja toimia yhdessä Jyväskylän lasten ja lapsiperheiden parhaaksi. Taru toivottaa myös uudet vapaaehtoiset tervetulleeksi mukaan – lapsityössä aikuinenkin saa luvan kanssa hupsutella.

Timo Raassina

Diplomi-insinööriksi opiskellut Timo kertoo, ettei hänestä koskaan pitänyt tulla insinööriä tai pastoria – mutta toisin kävi. Timo on ehtinyt työskennellä seurakunnassamme jo muutaman viikon. Ensimmäiset viikot ovat sisältäneet paljon mieleenpainuvia, lämpimiä kohtaamisia sekä uuteen opettelua. Jumalan johdatus tehtävään on ollut selkeä, joten Timo toteaa tuntevansa syvää rauhaa uuden edessä.

Nuorten kanssa hän pitää tehtävänään erityisesti varustaa ja valtuuttaa nuoria, jotta jokainen voisi löytää paikkansa Jumalan suunnitelmassa. Alkava syksy tuo kaupunkiin jälleen paljon uusia opiskelijoita, ja Timo toivoo heidän löytävän oman paikan seurakunnasta. Timo toteaa seurakunnan olevan hänelle ensisijaisesti perhe, jota hän saa omalta osaltaan palvella.

Lämpimästi tervetuloa, Taru ja Timo!

Share on FacebookTweet about this on Twitter